Oma mies on kelpo mies. Hän ei ole juoppohullu, vaan ahkera ja vastuuntuntoinen vakityössä käyvä perusjätkä. Hän välittää minusta ja on antanut anteeksi asioita, joiden takia moni olisi naisensa jättänyt. Mieheni tietää ajatuksistani. Siitä, että muut miehet kiinnostavat. Hän tietää myös sen, etten saa seksistämme paljoa irti. Tämä onkin yksi eniten suhdettamme kaihertava asia.
Itse olen hänelle riittävä. Hänkin oli aikanaan riittävä minulle. Jossain vaiheessa kaikki vain muuttui ''yhdeksi ja samaksi''. Pimeässä peiton alla, ennen nukkumaan menoa. Olemme kyllä keskustelleet, mutta se vain ei ole auttanut. Tiedän, että minussa itsessäni on paljon vikaa. En heittäydy tarpeeksi. Jostain syystä itselläni ei vain enää ole halua heittäytyä. Olen lakannut yrittämästä. Kun on kerran kaavoihin kangistuttu, on näitä kaavoja vaikea alkaa rikkomaan. Joskus haluaisin olla vällyjen välissä villimpi. Mutta en pysty, koska en ole sellainen koskaan ollut. Tuntuisi kuin olisin vieras miehelleni. Vieraan, uuden miehen kanssa pystyisin olemaan vapaampi. Vieraalla ei olisi minusta ennakko-oletuksia. Olisi helpompi uskaltaa.
Mietiskely jatkukoon. Pitäisi varmaan listata plussat ja miinukset meidän suhteessa. En todellakaan tiedä kummasta listasta tulisi pidempi...
Mikä saanut seksi-innon lopahtamaan?
VastaaPoistaKenties samat asennot jatkuvasti?
Ehkä samat asennot, ehkä jokin muu. Asennot kyllä saattavat toistaa samaa kaavaa kerta toisensa jälkeen. Mutta tämähän olisi helposti muutettavissa. Kyse on enemmänkin halusta. Olen liian välinpitämätön.
VastaaPoista